Kapellimestari, säveltäjä ja viulisti Jaakko Kuusiston (1974-2022) laaja-alainen ura musiikin parissa käynnistyi viulistina Kuopion viulukilpailun voitosta vuonna 1989, ja sitä 1990-luvulla seuranneiden kansainvälisten kilpailumenestysten myötä. Hän oli yksi ahkerimmin levyttäneitä suomalaisia instrumentalisteja, jonka taltiointien joukosta löytyy paljon keskeistä suomalaista ohjelmistoa, sekä mm. J.S. Bachin kootut sooloviuluteokset. Kuusistolla oli viulistina merkittävä rooli BIS Recordsin Sibelius-kokonaislevytyshankkeessa jousikamarimusiikin saralla, ja hän levytti myös klassisen genren ulkopuolella. Sinfonia Lahden konserttimestarina hän toimi 1998 – 2012, ja toimi säännöllisesti orkesterille myös sovittajana ja kapellimestarina.
Kuusiston ohjelmisto oli laaja myös kapellimestarina kattaen teoksia barokista aina aikamme musiikkiin, genrestä riippumatta. Hän työskenteli mm. Minnesotan orkesterin, Sydneyn, Adelaiden ja Melbournen orkestereiden, Ottawan National Arts Centre Orchestran, Hannoverin NDR-orkesterin, Deutsche Kammerphilharmonien, Tallinnan kamariorkesterin, sekä Suomessa lähes kaikkien orkesteriemme johtajana. Vuosina 2005-2009 Kuusisto toimi Oulu Sinfonian päävierailijana ja syksystä 2018 alkaen Kuopion kaupunginorkesterin ylikapellimestarina ja taiteellisena johtajana. Oopperakapellimestarina Kuusisto työskenteli mm. Suomen kansallisoopperassa, Savonlinnan Oopperajuhlilla sekä Ilmajoen Musiikkijuhlilla.
Kuusisto esiintyi laajalti solistina sekä kamarimuusikkona, ja toimenkuvaan kuului myös taiteellisia suunnittelutehtäviä eri festivaaleilla; viimeinen näistä Oulun Musiikkijuhlien taiteellisen johtajan tehtävä vuosina 2013-2021. Hän toimi myös kulttuuripolitiikan asiantuntijatehtävissä, Taideneuvoston varapuheenjohtajana kaudella 2013-2016 sekä jäsenenä toisen kolmevuotiskauden. Kuusisto toimi puheenjohtajana Opetus- ja kulttuuriministeriön asettamassa asiantuntijatyöryhmässä, joka laati ehdotuksen kulttuurin valtionosuusjärjestelmän uudistamiseksi vuosina 2016-2018.
Kuusiston sävellystuotanto pitää sisällään kamari- ja laulumusiikkia, konserttoja ja teoksia orkesterille ja oopperoita sekä elokuvamusiikkia. Koko perheen ooppera Koirien Kalevala on nähty Savonlinnan Oopperajuhlien lisäksi myös Naantalissa, Oulussa ja Kuopiossa. Oskar Merikannosta kertova ooppera Elämälle sai lämpimän vastaanoton Ilmajoen musiikkijuhlilla kesällä 2015 ja 2016. Suomen kansallisoopperan tilaama Jää, joka perustuu Ulla-Lena Lundbergin samannimiseen Finlandia-palkittuun romaaniin, kantaesitettiin tammikuussa 2019 ja muodostui yleisömenestykseksi, palaten samalle näyttämölle jo syksyllä 2020.
Keskeisen osan Kuusiston uusinta tuotantoa muodostavat konsertot: Elina Vähälälle kirjoitettu Viulukonsertto op. 28 on saavuttanut suuren suosion mm. Minnesotan, Detroitin ja Singaporen orkesterien ohjelmistoissa, sekä BIS Recordsin julkaisemalla levyllä, jolla Vähälän kanssa soittaa Kuusiston johtama Sinfonia Lahti. Pianolle, fagotille sekä trumpetille sittemmin sävelletyt konsertot ovat saaneet niin ikään positiivisen vastaanoton, samoin kuin Arto Norakselle sävelletty sellokonsertto, jonka kantaesitys kuultiin Naantalin musiikkijuhlilla kesäkuussa 2019. Jaakko Kuusiston viimeiseksi jäänyt teos, Sinfonia op. 39, kantaesitettiin Minneapolisissa Yhdysvalloissa kesäkuussa 2022.
Kuusisto teki myös runsaasti sovitus- ja orkestrointitöitä, joista mainittakoon lauluyhtye Rajattomalle ja Sinfonia Lahdelle tehdyt Beatles- ja Queen- konserttikokonaisuudet. Ne ovat saavuttaneet suurta kansainvälistä suosiota. Esityksiä on ollut mm. Minnesotan orkesterin, Toronton sinfoniaorkesterin, NDR Hannoverin ja The New York Popsin ohjelmistoissa.
Tasavallan presidentti myönsi Jaakko Kuusistolle Pro Finlandia -mitalin vuonna 2017.