Jaakko Kuusisto

Etäsäveltäjän terveiset

23/04/2015
Kommentteja (2)

Tämä blogi on ilmestynyt aiemmin Taiteen edistämiskeskuksen blogisarjassa "Taiken eturintamassa", jonka kirjoittajina vuorottelevat Taideneuvoston jäsenet.

 

Viime elokuusta asti olen asunut melko ihanteellisissa olosuhteissa – ainakin omasta mielestäni. Perheemme muutti tuolloin eräänlaista sapattivuotta viettämään eteläiselle Saaristomerelle, Utön saareen. Omaan mielenmaisemaani tämä istuu hyvin jo siksikin, että sain viettää käytännössä koko lapsuuteni meren rannalla, vaikkakin mantereella.

Utö on niin kaukana merellä ja niin pieni saari, että haja-asutusaluekin on tähän verrattuna tiivis taajama. Saaren pinta-ala on hiukan reilut 80 hehtaaria, ja talvella kun kesäasukkaat ja turistit ovat poissa, mitataan väkiluku muutamissa kymmenissä. Lähin asuttu saari on vajaan 20 kilometrin päässä, eikä välissä ole muuta kuin vettä ja satunnaisia kallioluotoja. Talvi tekee omalla veneellä liikkumisen käytännössä mahdottomaksi, ja yhteysalus liikennöi kuutena päivänä viikossa, tosin ei aina molempiin suuntiin.

Ja kuitenkin täällä eletään hyvin: pieni mutta valikoimaltaan häkellyttävä ruokakauppa on auki aina tunnin tai pari päivässä, koska enempää ei tarvita. Kaupalla on tietysti myös Postin palvelupiste, ja Matkahuolto tuo yhteysalukselle suuremmat lähetykset. Tyttäremme käy koulua ensimmäisellä luokalla, ja hänellä on peräti yksi luokkatoveri. Koulussa, joka käsittää luokat 1-6 on lapsia tällä hetkellä yhteensä viisi. Kouluun hän menee kymmeneksi, ja jää usein opetuksen päätyttyä koulun pihalle tai muualle leikkimään, jos sattuu huvittamaan. Liikennettä ei ole, eikä muitakaan vaaratekijöitä, ja kotiin on viiden minuutin kävelymatka.

Satunnaisille kävijöille täällä on vuokramökkejä ja huoneistoja, sekä ihan oikea hotelli – entinen Puolustusvoimien rakennus – jonka ravintolassa on varmaankin Saaristomeren paras ruoka. Koululla ei muuten ole omaa keittiötä, vaan lapset käyvät hotellilla syömässä, joten oletettavasti heillä on maan paras kouluruoka. Saaren elämään vaikuttaa suuresti meriliikenteen luotsaustoiminta, joka jatkuu aktiivisena ympäri vuoden: muun muuassa Naantalin öljytankkeriliikenne saapuu Saaristomerelle Utön kohdalta. Merikaapeli tuo sähkön, juomavesi tehdään paikallisesti merivedestä, ja tietoliikenneyhteyksistä huolehtii keskellä saarta kohoava kännykkämasto.

Itselleni tämä vuosi on merkinnyt paitsi merelle tuijottamista, myös erityistä keskittymistä kirjoitustyöhön. Kun muutimme, työn alla oli ooppera joka kertoo säveltäjä-urkuri-kapellimestari Oskar Merikannosta. Työ oli ollut erilaisten arjen kiireiden ja muiden häiriötekijöiden ristipaineessa pitkään, ja deadline alkoi jo paukkua. Olen usein kuullut puhuttavan siitä että maisemanvaihto ja ympäristön rauhoittaminen on hyväksi luovalle työlle, mutta vasta nyt tajuan sen oikeasti. Sävelsin niin paljon ensimmäisen viikon aikana, että saman lopputuloksen saavuttaminen aiemmin kotona olisi vaatinut noin kuukauden puurtamisen. Hiljaisuus on täällä omanlaistaan, täysin äänetöntä ei ole koskaan. Jos tuuli ei humise, vähintäänkin korviin kantautuu rantakallioihin vyöryvien maininkien kohina ja vesilintujen erilaiset tiedonannot. Ainoa ihmisen aiheuttama pysyvä ääni on luotsiaseman pyörivän tutkalaitteiston vaimea hurina.

Oleskelumme täällä päättyy tulevana kesänä, kun realiteetit kutsuvat takaisin mantereelle. Mutta paljon on ajatuksia täällä syntynyt, ja syntyy edelleen. Tässä elämän kiireettömyydessä on jotain, josta ei millään haluaisi luopua. On myös ollut mielenkiintoista huomata, miten vähän kaipaa niitä elämän ylellisyyksiä ja lisukkeita joita täällä ei ole saatavilla. Ja että maailma pyörii ihan niinkuin ennenkin, vaikkei osallistu kaikkeen siihen mihin yleensä kiirehtii mukaan. Tila ja aika oman pään ympärillä antaa mahdollisuuden ja melkein pakottaakin katselemaan yhteiskuntaa vähän eri näkökulmasta. Puheet tehostamisesta, tuottavuuden noususta ja leikkauksista näyttäytyvät outoina. Onkohan lopputulos kenelläkään hanskassa, kun monet ovat kiireisiä ja stressaantuneita jo nyt?

Oskar Merikannosta vielä: hän oli armoitettu melodikko ja musiikin monilahjakkuus. Hänen musiikkinsa ei ollut monimutkaista, ei teoreettisesti erityisen haastavaa, eikä hän pyrkinyt suuriin muotoihin. Mutta hän osasi kirjoittaa kappaleita joista ihmiset pitivät heti. Kesäillan valssi, Oi muistatko vielä sen virren, Pai pai paitaressu, ja monta muuta. Näillä ei aina noustu kollegoiden ylimmän arvostuksen kohteeksi. Oopperani alkaa kohtauksella jossa aikalaiset Sibelius, Gallén-Kallela ja Kajanus ruotivat taiteen olemusta ja vähättelevät Oskaria, joka "ei kohoa taiteen temppeliin", kuten libretisti Juhani Koivisto asian tiivistää. Sävelsin tätä huvittuneena huomiostani, että sama debatti jatkuu tavallaan vielä 2000-luvullakin. Ehkä on hyvä ajatella laajemmin ja sallivammin. Pieni ja yksinkertainen voi olla jollekulle arvokkaampaa kuin mikään muu.



ifotevi
06/12/2015, 13:49
http:/// - http:///
ejivuwunowura
06/12/2015, 14:05
http:/// - http:///

LEAVE A COMMENT:

Name:

Comment: